Tulevia tapahtumia
Senioritreffit pidetään kunkin kuukauden toisena maanantaina
Naantalin Seurakuntakeskuksen yläkerrassa, Piispantie 2. sisäänkäynti pihan puolen parkkipaikalta. Treffit aloitetaan aina yhteisellä kahvituksella klo 13 alkaen. Kahvin ja pullan hinta on 4,- euroa (myös kokouspäivinä).
Varsinainen ohjelma alkaa klo 14.
Senioritreffeille tulee ilmoittautua viimeistään edeltävän viikon perjantaina tarjoilun määrän selvittämiseksi täällä.
Syksyn 2025 Senioritreffit pidetään Seurakuntakeskuksessa seuraavasti:
- syyskuun treffit maanantaina 8.9.2025 klo 14, kahvitus klo 13 alkaen - Tulevaisuudentutkija, KTT Tarja Meristö kertoo ja keskusteluttaa meitä tulevaisuuden toivosta ja eteenpäin katsomisesta, silloinkin kun maailmanmeno näyttää karsealta.
- lokakuun treffit maanantaina 13.10.2025 klo 14, kahvitus klo 13 alkaen - Ruotsin hovissakin yli 20 vuotta vaikuttanut huonekalukonservaattori Lassi Koivunen kertoo töistään kuvien kera
- marraskuun treffit maanantaina 10.11.2025 klo 14.00, kahvitus klo 13 alkaen - ylilääkäri Lara Lehtoranta kertoo Varhan ja Naantalin terveyskeskuksen nykypäivästä - klo 15 yhdistyksen syyskokous
- joulukuun treffit maanantaina 8.12.2025 klo 14, kahvitus klo 13 alkaen
KAIKKI KERHOMME OVAT TAAS TOIMINNASSA
Tietoja päivitetään kerhojen pääsivulle tänne ja tietysti myös kunkin kerhon omalle alasivulle.
HUOM. Kaikkiin Naantalin Seniorien tapahtumiin ja myös kerhoihin ilmoittaudutaan nettilomakkeella, joka löytyy täältä, tai tekstiviestillä.
Ilmoittautuminen tapahtuu kerhoihin vain yhden kerran toimintakauden alussa tai sitten, kun on tulossa mukaan ensimmäisen kerran. Jokaiseen kerhon tapahtumaan ei siten tarvitse ilmoittautua erikseen.
Senioritreffeille tulee kuitenkin ilmoittautua joka kerta erikseen kahvitarjoilun määrän selvittämiseksi.
Huomioithan, että samalla sivulla on ilmoittautumislomake useisiin tapahtumiin, joten ole huolellinen valitessasi oikeaa kohdetta.
Naantalin Seniorien kerhot ja tapahtumat on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille.
Mikäli et vielä ole jäsen, mutta haluaisit liittyä, voit tehdä sen täällä.
Naantalin Seniorit |
|
| |||||
Tapahtumakalenteri syksy 2025 (huom. ei viikoittaisia kerhoja, ne löytyvät täältä) |
|
| |||||
| maanantai | tiistai | keskiviikko | torstai | perjantai | lauantai | sunnuntai |
vko 35 | kerhojen vetäjien tapaaminen 28.8. klo 15 | seniorielokuva | |||||
vko 36 |
|
|
| lounaskerho | musiikkiklubi |
|
|
vko 37 | senioritreffit |
|
|
|
|
|
|
vko 38 |
|
|
|
| keskustelukerho |
|
|
vko 39 |
|
|
|
| seniorielokuva |
|
|
vko 40 |
|
| lounaskerho | musiikkiklubi |
|
| |
vko 41 |
|
|
|
|
| ||
vko 42 | senioritreffit |
|
|
| keskustelukerho |
|
|
vko 43 |
|
|
|
|
|
| |
vko 44 |
|
|
|
| seniorielokuva |
|
|
vko 45 |
|
|
| lounaskerho | musiikkiklubi |
|
|
vko 46 | senioritreffit |
|
| Senioripiirin syyskokous 13.11. Naantalin Seurakuntakeskuksessa |
|
|
|
vko 47 |
|
|
|
| keskustelukerho |
|
|
vko 48 |
|
|
|
| seniorielokuva |
|
|
vko 49 |
|
|
| lounaskerho | musiikkiklubi |
|
|
vko 50 | senioritreffit |
|
|
|
| ||
vko 51 |
|
|
|
|
|
| |
vko 52 |
|
|
|
|
|
| |
vko 1 |
|
|
|
|
|
|
|
Tietoja Naantalissa toimivista teattereista löydät täältä.
Tietoja muista kulttuuritapahtumista Naantalissa löydät täältä.
Tietoja museoista ja näyttelyistä Naantalin alueella löydät täältä.
Tietoja Naantalin kirjastojen palveluista löydät täältä.
Digiopastusta saa myös kirjastosta.
katso lisää täältä.
Tietoja tulevista matkoista sekä teatteri- ja muista retkistä löytyy täältä.